Takaisin

Tykypäivä vuonna 2021

Vuonna 2021 tykypäiville, yhteiselle tekemiselle ja tutustumiselle on ehkä enemmän tilausta kuin koskaan. Vuosi on alkanut tilanteessa, jossa sosiaaliset ja epävirallisemmat kohtaamiset ja yhteinen tekeminen ovat helposti jääneet vähiin. Ihmiset ovat sulkeutuneet koteihinsa. Yhteisöllisyyden ja keskinäisen luottamuksen saavuttaminen vaatii yhteistä aikaa, yhteisiä tekoja ja kokemuksia. Tässä artikkelissa pyrimme antamaan sekä vinkkejä että inspiraatiota tykypäivän järjestämiseen, mutta myös vinkkejä etätyöskentelyn kehittämiseen. Olipa roolisi työpaikalla mikä tahansa.

Tykypäivän ”miksi?”

Tykypäivän suunnittelun tulisi aina alkaa pohdinnalla siitä, miksi tykypäivä halutaan järjestää ja mitä sillä tavoitellaan? Seuraavassa muutamia teemoja ja tavoitteita tykypäivälle:

  • Tutustuminen kollegoihin: Tutustuminen kollegoihin ihmisinä jää helposti todella vähiin erityisesti työskenneltäessä etänä. Spontaaneiden kahvipöytäkeskusteluiden ja kohtaamisten jäädessä minimiin, hommat ja kommunikaatio menevät helposti asiakeskeiseksi puurtamiseksi. Samalla suuri osa mielenkiintoisista ulottuvuuksista työkavereissa jää pimentoon. Vai miltä kuulostaisi työpaikka, jossa parhaat ammattilaiset tulevat päivästä toiseen pelkästään suorittamaan tehtäviä? Millaista olisi, jos kaikki kommunikointi liittyisi vain ja ainoastaan tiukasti työasioihin, ja mistään muusta ei puhuttaisi? Et tietäisi mitään työkavereistasi, heidän harrastuksistaan, perheistään tai muista mielenkiinnonkohteistaan? Itse asiassa et edes tietäisi, miltä he näyttävät! Kuulostaako työpaikalta, jossa viihtyisit? Meidän mielestämme kollegoihin tutustuminen onkin ensimmäinen edellytys sille, että työpaikalla syntyy yhteisöllisyyttä.
  • Joukkuehengen kohotus: Yhteisöllisyys, luottamus ja joukkuehenki syntyvät yhteisten kokemusten kautta. Hyvä joukkuehenki auttaa jaksamaan yli vaikeista ajoista ja kannustaa tekemään töitä yhteisen tavoitteen eteen. Kun luontaiset kohtaamiset on vähissä, on välillä syytä muistutella siitä, kuinka huikeaa väkeä juuri teidän joukkueesta löytyy.
  • Konkreettisten työkalujen tarjoaminen: Sen lisäksi, että tykypäivä on loistava mahdollisuus tutustua työkavereihin sekä luoda ja parantaa joukkuehenkeä, tarjoaa hyvin suunniteltu tykypäivä myös väylän konkreettisten, työkykyä lisäävien työkalujen tarjoamiseen. Huolellisella suunnitelmalla tykypäivään voidaan lisätä myös sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia lisääviä elementtejä innostavien, kannustavien ja herättelevien ohjelmanumeroiden avulla. Me Sportspotilla olemme kehittäneet ohjelmaa, joissa tämä onnistuu sekä perinteisissä livetapahtumissa kasvokkain, mutta myös virtuaalisesti toteutettavissa etä-tykypäivissä. Näiden elementtien ei välttämättä tarvitse rajoittua pelkästään tykypäiviin. Tykypäivä onkin loistava väline innostaa, kannustaa ja motivoida ihmisiä kehittämään itseään myös pidemmällä aikavälillä. Tykypäivä voi myös olla KickOff pidemmälle koulutussarjalle, jonka avulla saadaan työkykyä ja työssäjaksamista parannettua.

Erikoistilanne vaikuttaa kehoon ja mieleen

Ennen koronan aiheuttamia rajoituksia, päivittäinen kahvipöytäkeskustelu työpaikan taukohuoneessa auttoi monia jaksamaan paremmin töissä. Lyhyet juttuhetket kollegojen kanssa tarjosivat mahdollisuuden unohtaa työajatukset hetkeksi ja antoivat happea kiireiseen arkeen. Erilaisia etäkahvitaukoja järjestetään vaihtelevalla menestyksellä, mutta yleiskuva on se, että näiden keskusteluiden määrä on monessa organisaatiossa vähentynyt huomattavasti. Osin tästä johtuen, yritykset joutuvat entistä enemmän painimaan uudentyyppisten työhyvinvointiongelmien parissa.

Tästä käytännnön esimerkkinä voidaan nostaa esimerkiksi työterveyspalveluita tarjoavan Heltti Oy:n toimitusjohtaja Timo Lapin LinkedIn -palvelussa julkaisema kaavio (alla). Kaaviosta käy ilmi, että korona-ajan seurauksena, mielenterveyteen liittyvät (F-sairasloma) sairaspoissaolot ohittivat fyysiseen terveyteen liittyvät sairaspoissaolot ensimmäistä kertaa Heltin historian aikana. Data tukee sitä olettamusta, että pitkittynyt etätyö näkyy selkeästi ihmisten jaksamisessa. Tämän korjaamiseen on keksittävä uudenlaisia ratkaisuja.

Heltti Oy:n toimitusjohtaja Timo Lapin LinkedIn palvelussa julkaisema kaavio.

3 vinkkiä etätöihin

Etätyö aiheuttaa työpaikoilla uudenlaisia haasteita erityisesti yhteishengen, henkisen hyvinvoinnin, sekä yhteisöllisyyden kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Listasimme alle 3 vinkkiä siitä, kuinka pystyt vaikuttamaan näihin asioihin myös etänä:

  • Hengaile rennosti myös etänä: Työn siirryttyä toimistoilta koteihin, yhteiset jutustelutuokiot jäivät monessa paikkaa toimistoille. Näin ei tarvitse olla! Porukalle on hyvä mahdollistaa myös rennompia yhteisiä hetkiä, joissa keskiössä eivät ole työasiat. Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa virtuaalisia kahvi- tai jutusteluhetkiä – yhteistä hengailua. Hengailu voi olla myös ohjattua, yhteisesti järjestettyä tekemistä kuten visailua, kisailua, harrastuskerhoja tai mitä tahansa, jonka ei suoranaisesti tarvitse liittyä työntekoon. Tärkeintä on pitää kynnys matalana ja tekeminen rentona, jottei hengailua mielletä vain yhdeksi ylimääräiseksi etäpalaveriksi. Ja jos nyt mietit että eikös töissä tulisi tehdä pelkästään, vain ja ainoastaan töitä, niin palaa lukemaan tämän artikkelin kolmas kappale, “Tutustuminen kollegoihin”.
  • Ole kiinnostunut: Pienet kysymykset työkavereille, kuten “miten menee?” tai “mitä kuuluu?” on helppo unohtaa kiireen keskellä. Yhteisöllisyyden ja fiiliksen kannalta näillä pienillä kysymyksillä voi kuitenkin olla suuri merkitys. Olemalla kiinnostunut, voitkin tarjota työkaverillesi hänen päivän, tai jopa viikon ainoan mahdollisuuden miettiä tuntemuksiaan, purkaa sydäntään tai kertoa huolistaan; tulla kuulluksi. Muutokset tuovat monenlaisia haasteita arkeen, ja moneen vaivaan hyvä lääke on se, että joku kuuntelee. On myös tärkeää huomata, että harvemman meistä työsopimuksessa lukee työtehtävien kohdalla “Ole kiinnostunut”. Tämä vinkki sopiikin kaikille tittelistä, toimenkuvasta tai asemastasi riippumatta!
  • Anna positiivista palautetta: Vielä ei ole tullut vastaan ihmistä, joka valittaisi siitä, kuinka joka puolelta jatkuvasti tulee liikaa positiivista palautetta. Jos olet sitä mieltä, että joku asia on mennyt hyvin, kerro se.

Toivottavasti tämä artikkeli antoi sinulle vinkkejä siihen, kuinka järjestää tykypäivä vuonna 2021 ja toisaalta siihen, miten jokainen meistä pystyy vaikuttamaan parantavasti työilmapiiriin. Me Sportspotilla autamme erittäin mielellämme, ja olemme toteuttaneet menestyksekkäästi tykypäiviä niin etänä kuin livenäkin. Keskeisin elementti Sportspotin tykypäivissä on se, että meidän järjestämissä tykypäivissä TE olette pääosissa. Tämän lisäksi maustamme elämystä viihdyttävillä, innostavilla ja opettavaisilla tähtivierailla- tarpeenne mukaan. Autamme siis erittäin mielellämme ja voimme ylpeinä sanoa, että olemme hyviä siinä mitä teemme.

Kerromme mielellämme lisää etätapahtumistamme! Ota meihin yhteyttä tai laita yhteydenottopyyntö ja sovitaan aika tapaamiselle!

Haluatko uusimmat uutiset sähköpostiisi?

Saat sähköpostiisi ideoita ja inspiraatiota, sekä katsauksen viimeisistä tapahtumistamme. Emme lähetä sinulle koskaan roskapostia.

Varaa paikkasi ilmaiseen webinaariin!

Torstai 30.9. klo 8.00 - 9.00

Varaa paikkasi tästä!

Ulos Poteroista! webinaarissa opit miten porukka tuodaan jälleen mentaalisesti yhteen ja rikotaan korona-aikana syntyneet etä-työ poterot. Saat vinkkejä miten energisoida teidän porukkaa ja pääset osaksi tapahtumakokonaisuutta, josta saat varmasti intoa ja energiaa omaan päivääsi. Luvassa on myös hauskoja livekokemuksia, mm. Kaj Kunnaksen Musavisa suorana! Ilmoittaudu nyt mukaan ja varmista paikkasi webinaarissa!

Haluatko uusimmat uutiset sähköpostiisi?

Saat sähköpostiisi idoita ja inpiraatiota, sekä katsauksia viimeisistä tapahtumistamme. Emme lähetä sinulle koskaan roskapostia.


Vahvista uutiskirjeen tilaus sähköpostiisi tulevasta vahvistusviestistä!