Golfguru Timo Rauhala: ”Kukaan ei voi tietää rajojaan”
Takaisin

Golfguru Timo Rauhala: ”Kukaan ei voi tietää rajojaan”

Suomalaisen golfin nouseva tähti Mikko Korhonen oli toukokuussa 2019 tiukassa paikassa Kiinan Shenzenissä. Korhonen ja ranskalainen Benjamin Hebert eivät olleet saaneet selvyyttä paremmastaan kokonaistuloksilla -20, joten oltiin uusintareiällä. Hebertillä oli mahdollisuus sinetöidä voitto, mutta birdie-putti jää hitusen vajaaksi. Korhonen katseli edessään neljämetristä puttia, sijoitti pallon sisään ja tuuletti uransa toista Euroopan kiertueen voittoa.

Kaukana maapallon toisella puolella on Timo Rauhala, joka ei ole tuoreen suojattinsa mukana Kiinassa. Hän tietää, että Korhonen on itsenäinen pelaaja ja kokonaisvaltaisessa valmentamisessa ensisijainen vastuu on pelaajalla.

– Minun vastuulla on valmentaminen ja Korhosella on vastuu omista tehtävistään: elämästään, harjoittelustaan ja peleistään. Kiinan hän hoiti sataprosenttisesti, Rauhala kertoo.

– Sotkut syntyvät siitä, kun valmentajat koittaa pelata pelaajien peliä, Rauhala lisää.

Rauhalan ansioluettelo golfvalmennuksessa on ainutlaatuinen. Hän on luotsannut Minea Blomqvist-Kakkoa, Henrik Stensonia ja kaikkien aikojen menestyneintä suomalaista golfaria, Mikko Ilosta. Tuoreimpana on käynnistynyt uusi projekti Korhosen kanssa, jonka kanssa Rauhala luo prosesseja kohti menestystä.

– Molemmat Mikot ovat hienoja, avoimia ja elämänkaraisemia kavereita.

Menestys on kolmen kimppa

Kaikki alkaa Rauhalan valmennusfilosofiasta, joka nojaa holistisuuteen eli kokonaisvaltaisuuteen. Kiteytettynä se tarkoittaa, että kokonaisuuden ominaisuudet ovat enemmän kuin yksittäisten osa-alueiden summa.

– Mitä synkronisoidumpaa valmennus on, niin sitä parempi. Ei erotella osa-alueita toisistaan, vaan henkinen puoli, lajitaidot ja fyysinen puoli ovat koko ajan balanssissa. Se on menestyksen perusedellytys.

– Golfissa se näkyy niin, ettei lähdetä keskittymään johonkin yksittäiseen ongelmaan. Pitää ymmärtää että onnistuminen, kehittyminen ja oppiminen on näistä kolmesta kiinni. Ei ole olemassa yksittäisiä swing-ongelmia, vaan nuo kaikki kolme ovat kimpassa.

Mitä kokonaisvaltaisuus vaatii urheilijalta? Tavoitteita, unelmia, itseluottamusta ja itsetuntemusta.

– Harjoittelussa ja valmentamisessa pitää uudestaan ja uudestaan miettiä, että mitä se pohjimmiltaan on. Harjoittelu saisi olla enemmän sitä, että kehitetään itseluottamusta, itsetuntemusta ja rohkeutta toimia tilanteessa paremmin ja vapaammin.

– Kaikki pohjautuu siihen, että riittävän kauan pohtii sitä, mistä menestys tulee. Jos ei tiedä mihin on menossa ja kuka on, niin se on aika vaikeaa. 

Totuttujen rajojen rikkominen

Kukaan ei voi astua samaan virtaan kahdesti, sillä sen enempää astuja kuin virtakaan ei ole sama. Ympäristö muuttuu ja ihmiset muuttuvat jatkuvasti. Tämän keskellä on kaksi vaihtoehtoa.

– Asiat muuttuvat. Sitten kun hyväksyt sen, että kaikki muuttuu, niin päätetään, että kehitytäänkö vai taannutaanko. Paikoillaan ei ole kukaan. Muutoksen mahdollisuus on siinä, että tietää, ettei tiedä. Se vaatii jatkuvaa uteliaisuutta.

– Ei Mikko Ilonen oikeasti tiedä rajojaan. Toivottavasti vielä jossain vaiheessa häntä niiden selvittäminen kutkuttaa. Korhosen kanssa niitä rajoja joutui siirtämään.

Timo Rauhala on yksi Sportspotin monista huippu-urheilun ammattilaisista, jotka tarjoavat näkökulmia, miten menestys syntyy. Rauhala on elinikäinen oppija, joka seuraa aktiivisesti huippu-urheilijoita ja -joukkueita sekä yritysmaailmaa. Mitä he tietävät? Miksi juuri joku menestyy? Rauhala on myös suosittu puhuja yritysten koulutustilaisuuksissa ja erilaisissa seminaareissa. Yritys- ja urheilumaailma elävät hänen mielestään symbioosissa, jossa molemmat osapuolet voivat oppia toisiltaan.

Persoona

Persoona

Timo Rauhala

Golfvalmentaja, mentori Tutustu profiiliin

Tilaa uutiskirje

Saat sähköpostiisi kuukausittaisen katsauksen viimeisistä tapahtumistamme. Emme lähetä sinulle koskaan roskapostia ja saat viestiä maksimissaan kerran kuukaudessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *