Takaisin

Aamulypsyn ex-suosikkijuontaja Juha Perälä palaa töihin ja auttaa nuoria löytämään unelmatyöpaikan

Juha Perälä lopetti puoli vuotta sitten uransa Suomen kaikkien aikojen suosituimmassa aamuohjelmassa. Perälä aloittaa elokuussa uudet työt useiden eri yritysten leivissä ja haluaa samalla nostaa keskusteluun nuorisotyöttömyyden ongelman. Työkokeilut julkaistaan Periksen Unelmaduuni -youtube-sarjana.

Juha Perälä tunnetaan erityisen hyvin Suomi-popin Aamulypsyn puujalkoja tiputelleena juontajana, mutta viimeiset puolivuotta mies on ollut työttömänä jäätyään pois suositusta aamuohjelmasta. Nyt Perälä aloittaa uransa Periksen Unelmaduuni -youtube-sarjassa, jossa syvennytään erilaisiin ammatteihin ja yrityksiin. Mukana on työpaikkoja todella erilaisissa ympäristöissä ja työtehtävät paljastuvat sarjan edetessä.

– ­Olen tehnyt oman työurani aikana montaa eri hommaa, joten tämä mahdollisuus kuulosti todella mielenkiintoiselta. Tavallaan etsin yhä omaa unelmatyötäni. Sen lisäksi nuorisotyöttömyys puhutteli itseäni aiheena vahvasti, Perälä toteaa. 

Taustalla nuorisotyöttömyyden esille nostaminen

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaiseman ennusteen mukaan nuorisotyöttömyys on ongelma myös tulevaisuudessa[1]. Vaikka 15-24 vuotiaiden määrä ei väestörakenteen takia lisäänny, myöskään nuorten työttömien määrä ei vähene. Laskelmien mukaan Suomen nuorten työttömien määrä tulee juuttumaan noin 30 000:een.

Nuorisotyöttömyys on ongelmallista monestakin syystä, mutta varsinkin siksi, että se vaikuttaa ihmisen koko myöhempään työuraan. Vaikeudet näkyvät aina uusiutuvana työttömyytenä ja matalampina tuloina.

Kotikulmiltaan Juupajoelta Juha Perälä on kulkenut erikoisen matkan sahatyöntekijästä Turkuun ammattikorkeakouluopiskelijaksi, josta Helsinkiin blokkariksi ja baarimikoksi. Monien vaiheiden jälkeen Perälä päätyi Metro FM:n keskipäivän lähetyksen juontajaksi. Legendaarinen pilapuhelu Jaajo Linnonmaalle tuhoutuneista Aamulypsy-tallenteista poiki Perikselle paikan Aamulypsyssä. Mutta nuorempana Perälä ehti viettää hetken myös työttömänä.

Olin itse opiskeluaikojen jälkeen puolivuotta työttömänä, joten tiedän jotakin työnhakemisesta ja siitä stressistä, mitä työttömänä oleminen voi aiheuttaa. Toisaalta en ole koskaan pelännyt hypätä uusiin haasteisiin ja se on myös tässä sarjassa ideana: itsensä haastaminen ja uusien juttujen kokeileminen.

Rahaa nuorisotyöttömyyden ehkäisyyn

Jokainen Periksen Unelmaduuni-sarjassa mukana oleva yritys kanavoi vähintään 1000€ nuorisotyöttömyyden ehkäisyyn. Kerätyt rahat muuttuvat todelliseksi työkokemukseksi nuorten työllistymiseen erikoituneen WorkPilots-yrityksen avulla.

WorkPilots on neljän toimintavuotensa aikana keskittynyt työmahdollisuuksien luomiseen nuorille ja tuhannet nuoret ovat saaneet ensimmäiset työkokemuksensa ja sisältöä CV:seen yrityksen avulla. Tätä kautta myös uusien työmahdollisuuksien saaminen helpottuu.

­– Yritykset odottavat nuorilta ainakin työelämän alkeiden osaamista ja sitä olemme laajan kumppaniverkoston kanssa onnistuneet luomaan. Konkreettisten kokemusten avulla osaaminen kehittyy huimasti. Konkreettisesti tämä Periksen unelmaduuni -idea mahdollistaa usealle nuorelle ponnahduslaudan työelämään ja on erinomainen esimerkki kumppaniverkostomme toiminnasta. Lyhytkin kokemus voi antaa jo pitkän hypyn eteenpäin työelämään. Haastamme Unelmaduuni-kampanjaan mukaan lisää yrityksiä! WorkPilots tuplaa osallistuvan yrityksen panoksen kampanjan aikana, toteaa WorkPilotsin perustaja Jari Raitanen.  

Sarja alkaa viikolla 36 ja sitä voi seurata Periksen unelmaduuni -youtube kanavalla tai kampanjasivustolla www.periksenunelmaduuni.fi.

Tuotanto & yhteydenotot:
Jani Piipari, Sportspot asiakas & yhteiskuntasuhteet
jani@sportspot.fi
+358 44 0558866
www.sportspot.fi

Sportspot on Suomen laajin urheiluvaikuttajaverkosto, jonka missiona on parantaa työntekijä- ja asiakaskokemusta sekä työelämää, mielenkiintoisten persoonien tarinoiden, tietotaidon ja osaamisen avulla. Katso lisää www.sportspot.fi


[1] https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1410877/tyomarkkinaennuste-suhdanne-kaantyy-ja-tyomarkkinat-hiipuvat

Tilaa uutiskirje

Saat sähköpostiisi kuukausittaisen katsauksen viimeisistä tapahtumistamme. Emme lähetä sinulle koskaan roskapostia ja saat viestiä maksimissaan kerran kuukaudessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *