KATARIINA LAAKKONEN

Pyöräilyvaikuttaja

Katariina Laakkonen (o.s. Ebeling) on entinen triathlonisti, pyöräilijä ja juontaja, joka tunnetaan erityisesti 1990-luvun huippusuositun Gladiaattorit-ohjelman juontajana. Kansainvälisellä tasolla triathlonissa kilpaillut Laakkonen oli vuoteen 1996 asti ammattilaisurheilija, kunnes siirtyi perheen perustamisen jälkeen Suomen BMX-pyöräilyn avainpelaajaksi.

Laakkosen aloittaessa triathlonin 1980-luvulla laji oli vielä lapsenkengissä ja lähes tuntematon. Ripeällä harjoittelulla luonnonlahjakkuus ylsi Punkaharjun kansallisissa kisoissa 1989 naisten sarjan hopeaan häviten silloiselle triathlon-kuningattarelle Ghita Jahlströmille vain minuutilla. Vuonna 1990 Laakkonen voitti nuorten EM-kisoissa kultaa ja vuotta myöhemmin SM- kultaa ja nuorten MM-pronssia. Koko kansan tietoisuuteen lopullisesti Laakkonen nousi kulttisarja Gladiaattoreiden ensimmäisen tuotantokauden juontajana.

Ranskassa asuessaan kilpailu-uransa jälkeen Laakkosen poika innostui BMX-pyöräilystä ja äiti lumoutui mukana. Kuten triathlon aikaisemmin, myös BMX-pyöräily on Suomessa vielä kohtuu tuntematon laji, jonka kasvattamiseksi Laakkonen on tehnyt töitä hartiavoimin. Työn tuloksena vuonna 2013 Helsingin Kivikon urheilukeskukseen rakennettiin Suomen ensimmäinen kansainvälisen tason BMX-rata Pyöräkrossiparkki. Toinen rata valmistuu Espoon Matinkylään kesällä 2018. Laakkonen on sekä BMX Helsingin puheenjohtaja että Suomen Pyöräilyunionin hallituksen jäsen.

Triathlonin ja pyöräilyn parissa toimiessaan Laakkonen on loistava henkilö puhumaan mm. siitä, mitä vaatii uuden lajin rantauttaminen uudelle alueelle. Hän pystyy kertomaan ja konsultoimaan liittyen niin suorituspaikkoihin, valmennusjärjestelmiin kuin seurojen perustamiseenkin. Konkreettisemman tekemisen ystäville Laakkonen on loistava henkilö vetämään unohtumattomia BMX- pyöräilyn lajikokeiluja niin yritysväelle, polttariryhmille kuin kaveriporukoillekin.

PYYDÄ TARJOUS







Yhteydenottolomake vaatii hyväksyntäsi

Yhteydenottolomakkeen käyttäminen vaatii evästeiden hyväksynnän. Hyväksy evästeet tai laita meille vaihtoehtoisesti sähköpostia osoitteeseen [email protected]

Hyväksy evästeet

Kommentit

Kommentointi on suljettu.

Haluatko uusimmat uutiset sähköpostiisi?

Saat sähköpostiisi ideoita ja inspiraatiota, sekä katsauksia viimeisistä tapahtumistamme. Emme lähetä sinulle koskaan roskapostia.


Vahvista uutiskirjeen tilaus sähköpostiisi tulevasta vahvistusviestistä!