EVA WAHLSTRöM

Ammattinyrkkeilyn maailmanmestari

Eva Wahlström on käsite suomalaisessa nyrkkeilyssä. Wahlströmista tuli ensimmäinen suomalainen ammattinyrkkeilyn maailmanmestari vuonna 2015. Tämän jälkeen hän on puolustanut titteliään onnistuneesti useita kertoja. Ennen ammattilaisuraansa Wahlström dominoi amatöörinyrkkeilyä voittaen mm. kymmenen Suomen mestaruutta, kaksi EM- hopeaa sekä neljä Pohjoismaiden mestaruutta.

Nyrkkeilyn ohella Wahlström on opiskellut liikunnanohjaajaksi ja hän opiskelee parhaillaan huonekalusuunnittelua ja sisustusarkkitehtuuria taideteollisessa korkeakoulussa. Olemme päässeet tutustumaan Wahlströmin valloittavaan ja napakkaan persoonaan mm. kahden kirjan (Homma hanskassa 2007 ja Rajoilla 2014) sekä useiden televisiosarjojen (mm. Supertähdet ja Suurin pudottaja) parissa. Wahlströmin tarina on uskomaton yhdistelmä pohjakosketuksia ja upeita huippuhetkiä, joista jokainen huipulle pyrkivä voi oppia.

Wahlström on nyrkkeilyn rautainen ammattilainen ja voi tuoda tilaisuuteesi räväkkää, iloista ja halutessasi myös fyysisesti raskasta ohjelmaa. Räväkän ulkokuoren alla piilee äärimmäisen positiivinen persoona, joka tartuttaa takuulla hyvää oloa kaikkiin ympärillä oleviin ihmisiin.

”Minulla on jopa ongelma, että tykästyn vastustajiin varsinkin jos he ovat hyviä tyyppejä, niin kuin usein ovat, Wahlström naurahtaa.” (Eva Wahlström, Itä-Savo 26.8.2017)

PYYDÄ TARJOUS







Yhteydenottolomake vaatii hyväksyntäsi

Yhteydenottolomakkeen käyttäminen vaatii evästeiden hyväksynnän. Hyväksy evästeet tai laita meille vaihtoehtoisesti sähköpostia osoitteeseen myynti@sportspot.fi

Hyväksy evästeet

Haluatko uusimmat uutiset sähköpostiisi?

Saat sähköpostiisi ideoita ja inspiraatiota, sekä katsauksia viimeisistä tapahtumistamme. Emme lähetä sinulle koskaan roskapostia.


Vahvista uutiskirjeen tilaus sähköpostiisi tulevasta vahvistusviestistä!