TIMO KETTUNEN

Terveyden ja ravitsemuksen ravisteleva asiantuntija, Kouluttaja

Timo Kettunen on terveystieteiden asiantuntija ja tietokirjailija. Kettunen on opiskellut itsensä muun muassa terveystieteiden maisteriksi, farmaseutiksi ja hierojaksi. Kettunen on Terveysmyrsky-brändin perustaja, joka on tullut tunnetuksi samanimisestä Facebook-sivustostaan, lukuisista blogeistaan ja esiintymisistään televisiossa. Kettunen on lisäksi nousussa olevan, terveysteknologia-alan start up -yrityksen toimitusjohtaja ja perustaja.

Kettunen on terveystieteiden kansantajuistaja, joka haastaa vallassa olevia uskomuksia ja perustaa kaiken sanomansa tieteeseen ja tietoon – persoonallisen räväkällä ja huumorilla höystetyllä tavallaan. Lukuisiin lehtiin freelancer-pohjalla kirjoittanut Kettunen julkaisi vuonna 2017 ensimmäisen tietokirjansa Miksi syömisestä tuli niin hankalaa?, jossa käydään läpi ravitsemusta aina ravintofysiologiasta ruokamedianlukutaitoon. Ravitsemisopus on itsessään taattua Timo Kettusta: helppolukuista, hauskaa, opettavaista ja vahvasti faktoihin perustuvaa. Vuonna 2018 Kettunen julkaisi kirjalle jatko-osan Miksi elämisestä tuli niin hankalaa?.

Hänen luentonsa ovat eläväisiä ja omalaatuisia ja tyyli luennoida on anteeksipyytelemätön ja taatusti ravisteleva! Kettunen on tottunut puhumaan erilaisille yleisöille niin Suomessa kuin ulkomailla ja pystyy muokkaamaan esitystään kohdeyleisön mukaan.

PYYDÄ TARJOUS







Yhteydenottolomake vaatii hyväksyntäsi

Yhteydenottolomakkeen käyttäminen vaatii evästeiden hyväksynnän. Hyväksy evästeet tai laita meille vaihtoehtoisesti sähköpostia osoitteeseen myynti@sportspot.fi

Hyväksy evästeet

Haluatko uusimmat uutiset sähköpostiisi?

Saat sähköpostiisi ideoita ja inspiraatiota, sekä katsauksia viimeisistä tapahtumistamme. Emme lähetä sinulle koskaan roskapostia.


Vahvista uutiskirjeen tilaus sähköpostiisi tulevasta vahvistusviestistä!