
PIPPA LAUKKA
Urheilulääkäri ja tietokirjailija
Pippa Laukka on liikuntalääketieteeseen erikoistunut lääkäri, jolta löytyy kokemusta lääkärinä olemisesta jo kaksikymmentä vuotta. Laukka on lukuisten huippu-urheilijoiden ja joukkueiden lääkärinä eri lajeissa. Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen eli Helmareiden lääkärinä hän on ollut vuodesta 2010 lähtien.
Laukka suhtautuu intohimoisesti työhönsä, mistä osoituksena yli 50 000 potilastapausta ilman ainuttakaan hoitovirhettä. Laukka on lämmin, hauska, rento, taitava ja tarkka, mutta myös tarpeen vaatiessa jämäkkä. Pipan suuria intohimoja on elämästä nautiskelu ja armollisuus. Urheilumaailmassa Pippa on vaikuttanut sekä yksilö- ja joukkueurheilussa monien seurojen ja joukkueiden mukana. Pipan oma harrastus on triathlon. Pippa on myös nelikymppinen nainen ja kolmen lapsen äiti jonka mielestä hauskinta elämässä on pienissä asioissa onnistuminen.
Laukka toimii myös Helsingin Sanomien kolumnistina. Häneltä on julkaistu kaksi kirjaa, joista ensimmäinen Urheilulääkäri – liiku ja urheile terveenä julkaistiin vuonna 2016 ja Hyvinvoiva nainen vuonna 2017. Maaliskuussa 2018 ilmestyi Pipan kolmas kirja Luonnollisesti paras.
Kokeneena ja luontevana esiintyjänä Laukka on valmis puhumaan, kannustamaan, luennoimaan, valmentamaan tai väittelemään. Laukka on erityisesti erinomainen kansantajuistamaan monimutkaisia ja vaikeitakin asioita. Jos etsit tapahtumaasi asiantuntijaa liittyen liikuntaan, urheiluun tai terveyteen, niin Pippa Laukka on aina loistava valinta.
PYYDÄ TARJOUS
Yhteydenottolomake vaatii hyväksyntäsi
Yhteydenottolomakkeen käyttäminen vaatii evästeiden hyväksynnän. Hyväksy evästeet tai laita meille vaihtoehtoisesti sähköpostia osoitteeseen myynti@sportspot.fi
Hyväksy evästeetHaluatko uusimmat uutiset sähköpostiisi?
Saat sähköpostiisi ideoita ja inspiraatiota, sekä katsauksia viimeisistä tapahtumistamme. Emme lähetä sinulle koskaan roskapostia.
