PIETI POIKOLA

Koripallovalmentaja, Renesanssimies

Pieti Poikolasta on moneksi: koripallovalmentajana kolminkertainen Suomen mestari, diplomi-insinööri, matematiikkavelho, maailmanmatkaaja, joogaohjaaja, suosikkikommentaattori ja vihreiden kansanedustajaehdokas. Poikola on 2000-luvun renessanssimies, jonka ihmisjohtamistaidot ovat vieneet hänet pitkälle.

Pelattuaan ja valmennettuaan divarikoripalloa Poikola palkattiin Tampereen Pyrinnön Korisliiga-joukkueen päävalmentajaksi vielä nuorena ja suhteellisen tuntemattomana valmentajana. Poikolan analyyttinen, rauhallinen, mutta myös nopeita päätöksiä kaihtamaton ja luova valmennustyyli poiki Pyrinnölle ensin SM-pronssin, joka sittemmin kirkastui kahteen peräkkäiseen kultamitaliin (2010, 2011). Välivuoden jälkeen Poikola palasi vielä Pyrinnön peräsimeen luotsaten Pyrinnön kolmanteen Suomen mestaruuteen (2014).

Pyrinnön lisäksi Poikola on Korisliigassa valmentanut kasvattajaseuraansa Kouvolan Kouvoja, pikaisesti Islannissa UMF Tindastóllia ja Tanskan maajoukkuetta vuosina 2013-2016. Korisliigan vuoden valmentajaksi hänet on valittu jokaisena mestaruuskautenaan.

Poikola on poikkeuksellinen valmentaja, jonka persoona on kerännyt laajalti kiinnostusta. Ihmisläheisenä johtajana Poikola delegoi, vaatii, motivoi ja sitouttaa alaisensa konseptiin, joka mahdollistaa menestyksen.

Maailmanmatkaajana Poikola lähtee pitkille retriiteille ympäri maailmaa aina Intiasta Itä-Afrikkaan oppimaan uutta ja valmentamaan itseään. Tuoreimpana Poikolan matkalaukusta löytyy joogaohjaajan koulutus Rishikeshistä. Jos joku on pätevä henkilö kaivamaan henkiset voimavarat tai löytämään kehon ja mielen yhteyden, niin se on Pieti Poikola.

Poikola on valmentamisen lisäksi toiminut myös esimiestehtävissä liike-elämässä ja hän pystyy puheissaan avaamaan sitä, kuinka asetetaan vaatimustaso, miten toimitaan paineen alla ja kuinka ryhmästä yksilöitä saadaan rakennettua yhteen hiileen puhaltava joukkue. Hän luennoi mielellään aiheista kuten menestyksen vaatimukset, toimintakulttuurin muutos ja mielenhallinta voimavarana. Hänen ajattelunsa pohjautuu jokapäiväiseen tekemiseen ja siihen, mitä vaaditaan jokapäiväiseltä toiminnalta jotta laiva saadaan suuntaamaan kohti yhteistä päämäärää. Jos nämä ovat asioita, joita yhteisösi kaipaa on Pieti Poikola loistava valinta tilaisuuteenne!

PYYDÄ TARJOUS







Yhteydenottolomake vaatii hyväksyntäsi

Yhteydenottolomakkeen käyttäminen vaatii evästeiden hyväksynnän. Hyväksy evästeet tai laita meille vaihtoehtoisesti sähköpostia osoitteeseen myynti@sportspot.fi

Hyväksy evästeet

Haluatko uusimmat uutiset sähköpostiisi?

Saat sähköpostiisi ideoita ja inspiraatiota, sekä katsauksia viimeisistä tapahtumistamme. Emme lähetä sinulle koskaan roskapostia.


Vahvista uutiskirjeen tilaus sähköpostiisi tulevasta vahvistusviestistä!