
LEO-PEKKA TäHTI
Ratakelauksen elävä legenda
Leo-Pekka Tähti on Suomen kaikkien aikojen tunnetuin paralympiaurheilija ja yksi ylivoimaisimmista suomalaisurheilijoista koskaan. Hän on saavuttanut kentillä käytännössä kaiken, mitä saavuttaa voi. Näihin saavutuksiin kuuluu mm. neljä paralympia- ja kolme MM-kultaa sadalla metrillä ja yhden paralympiakullan sekä kaksi MM-hopeaa kahdellasadalla metrillä.
Tähden peräänantamaton luonne on näkynyt jo pienestä saakka: yhdeksänvuotiaana Tähti kiipesi katolle hakemaan pihapeleissä sinne lentänyttä tennispalloa, kun kukaan muu ei halunnut katolle kiivetä. Arestista selvittyään tämä pojankloppi on noussut kaikkien suomalaisten urheilun ystävien sydämiin säväyttävillä suorituksillaan. Tästä esimerkkinä Tähden paralympiavoitto Lontoossa vuonna 2012, joka valittiin vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Vuoden urheilijaksi Suomessa Tähti valittiin vuonna 2016.
Tähti on omalla tekemisellään osoittanut sen, että vastoinkäymisistä huolimatta oikealla asenteella, peräänantamattomuudella ja sisukkuudella voi päästä pitkälle. Tähti ei ole pelkästään paraurheilija, vaan yksi kaikkien aikojen suurimmista suomalaisista urheilijoista. Siinä sivussa Tähti on nostanut paraurheilun statusta Suomessa tavalla, joka hakee vertaistaan.
Jos haluat kuulla kuinka tämä on mahdollista, lähteä kokeilemaan kuinka kovaa huiput todella kelaavat tai näkemään miten maailman kovin kelaaja treenaa, Leo-Pekka on paras mahdollinen valinta tilaisuuteesi. Koko maailmassa.
PYYDÄ TARJOUS
Yhteydenottolomake vaatii hyväksyntäsi
Yhteydenottolomakkeen käyttäminen vaatii evästeiden hyväksynnän. Hyväksy evästeet tai laita meille vaihtoehtoisesti sähköpostia osoitteeseen myynti@sportspot.fi
Hyväksy evästeetHaluatko uusimmat uutiset sähköpostiisi?
Saat sähköpostiisi ideoita ja inspiraatiota, sekä katsauksia viimeisistä tapahtumistamme. Emme lähetä sinulle koskaan roskapostia.
