ENRICO ANNUS

Erikoisjoukkosotilas, ylivääpeli

Enrico Annus on Suomen Puolustusvoimien erikoisjoukkosotilas ja Utin jääkärirykmentin komentoaliupseeri, joka on palvellut Puolustusvoimissa jo yli 20 vuotta. Aliupseeriliitto valitsi ylivääpeli Annuksen vuoden 2022 aliupseeriksi.

Ammattisotilaaksi Annus päätyi vuonna 2004, kun yksi asia johdatti toiseen. Alun perin hän hakeutui Utin jääkärirykmenttiin asepalvelukseen, koska kuuli paikasta, jossa voisi varusmiespalveluksen aikana hypätä laskuvarjolla. Sieltä hänen tiensä jatkui muun muassa kansainvälisiin tehtäviin Kosovoon, Afganistaniin, Belgiaan ja Lähi-itään.

Vuonna 2009 hän sai psyykkisiä oireita Afganistanissa tapahtuneiden taistelukosketuksen takia. Toistuva psyykkeen kuormittuminen aiheutti hänelle yliherkkyyden koville äänille ja sai hänet pelkäämään niitä. Hän työstää edelleen mielessään kokemuksiaan Afganistanista. Annus on luennoinut kokemusasiantuntijana jo useamman vuoden ajan reserviläisille, varusmiehille, upseeriopiskelijoille ja ammattisotilaille sodankaltaisten olosuhteiden todellisuuksista.

Nämä opit kääntyvät myös yritysmaailmaan ja henkilökohtaiseen elämään. Annus puhuu rajusta taustastaan huolimatta pehmeistä arvoista ja johtamisesta. Hänen erikoisosaamiseensa kuuluvat muun muassa kokonaisvaltainen toimintakyky, itsetuntemus, mielikuvaharjoittelu, tunneälykkyys, pelon käsittely, strateginen ajattelu sekä esiintymisvalmennus.

Enricon koulutukset käsittelevät mm.

  • Kokonaisvaltainen toimintakyky
    • Mieli
      • Sosiaalinen toimintakyky
      • Psyykkinen toimintakyky
      • Eettinen toimintakyky
    • Keho
      • Fyysinen toimintakyky
  • Sosiaalinen toimintakyky arvostuksen, luottamuksen ja voittamisen lähtökohtana
  • Psykososiaalinen toimintakyky
  • Esiintymistaito ja esiintymisvalmennus
    • Sisältää teorian ja käytännön harjoittelun
  • Minäkäsitys ja itsetuntemus
  • Onnistunut yhteistyö
  • Merkityksellisyys sitouttamisen avain
  • Tahto ja mielen voima
  • Pelko - Ymmärrä ja hallitse
  • Mielikuvaharjoittelulla ja visualisoinnilla turvallisuutta sekä itsevarmuutta - yksilönä ja yhdessä
  • Johtajuus - Matka, ei määränpää
  • Hyvä esimies - hyvä alainen
  • Ensivaikutelman merkitys
  • Kokonaisturvallisuuden voimavara
  • Taistella puolesta vs. taistella vastaan
  • Strateginen ajattelu
    • Kriittinen, luova, eettinen, systeemi ja aikaperspektiivinen ajattelu
    • Tunne itsesi, tunne muut (ml ympäristö) ja reflektoi
  • Mitä ajatella vs. miten ajatella
  • Ongelman ratkaisu
  • Tehtävätaktiikka ja tehtäväjohtaminen (Mission Command)
  • Komentotiimi konsepti
  • Koti ja perhe - Turvasatama voimaannuttajana

PYYDÄ TARJOUS







Yhteydenottolomake vaatii hyväksyntäsi

Yhteydenottolomakkeen käyttäminen vaatii evästeiden hyväksynnän. Hyväksy evästeet tai laita meille vaihtoehtoisesti sähköpostia osoitteeseen myynti@sportspot.fi

Hyväksy evästeet

Haluatko uusimmat uutiset sähköpostiisi?

Saat sähköpostiisi ideoita ja inspiraatiota, sekä katsauksia viimeisistä tapahtumistamme. Emme lähetä sinulle koskaan roskapostia.


Vahvista uutiskirjeen tilaus sähköpostiisi tulevasta vahvistusviestistä!