JANI LAKANEN

2x suunnistuksen maailmanmestari, mentaalivalmentaja

Jani Lakanen on kaksinkertainen suunnistuksen maailmanmestari, valmentaja ja liikuntatieteiden maisteri.

Lakasen saama mitalisade MM-tasolla sisältää kaksi maailmanmestaruutta (2001, 2006), viisi MM-hopeaa ja yhden MM-pronssin. Euroopan mestaruuden Lakanen on voittanut myös kahdesti (2002, 2006) ja kansallisella pääsarjatasolla hänelle on kertynyt peräti 39 SM-mitalia, joista 21 kultaista. Lakanen on myös voittanut suunnistuksen maailmancupin kokonaiskilpailun vuonna 2000 ainoana suomalaisena suunnistajana.

Lakanen jatkaa edelleen suunnistuksen parissa valmentaja-urheilijana. Viimeisimpiin urheilusaavutuksiin kuuluvat Kooveen riveissä suunnistettu Jukolan Viestin voitto ja Suomen mestaruus viestissä vuonna 2016. Vuonna 2017 Lakanen saavutti Kooveen riveissä Jukolan viestin 2. sijan ja pitkän matkan suunnistuksen SM- pronssia. Jani on jatkanut urheilemista kansallisella kärkitasolla työ- ja perhe-elämän ohella luonnollisella intohimollaan.

Suomen kaikkien aikojen menestynein miessuunnistaja kokosi elämäntarinansa ja -katsomuksensa kirjaksi "Polkuni mestariksi - Elän kuten opetan". Lakanen kirjoitti kirjan vuonna 2016 ja Fitra julkaisi sen vuonna 2017. Persoonana Lakanen on erittäin määrätietoinen ja hän saa voimansa elämänilosta, joka kantaa yli kaikkien elämän haasteiden. Hän toteaakin uransa parhaaksi kokemukseksi vakavan loukkaantumisen vuonna 2008, joka oli raskaana kokemuksena erityisen opettavainen ja auttoi ymmärtämään oman kehonsa rajallisuutta paremmin.

Lakanen tarjoaa hyvinvointivalmennusta johtajille, työntekijöille, urheilijoille ja muille hyvinvoinnista kiinnostuneille. Lakasen luoma Natural Balance- ajatusmalli painottaa luonnollista elämän tasapainoa, joka mahdollistaa kehittymisen ja huippusuoritukset niin urheilussa kuin työelämässäkin.

PYYDÄ TARJOUS







Yhteydenottolomake vaatii hyväksyntäsi

Yhteydenottolomakkeen käyttäminen vaatii evästeiden hyväksynnän. Hyväksy evästeet tai laita meille vaihtoehtoisesti sähköpostia osoitteeseen [email protected]

Hyväksy evästeet

Kommentit

Kommentointi on suljettu.

Haluatko uusimmat uutiset sähköpostiisi?

Saat sähköpostiisi ideoita ja inspiraatiota, sekä katsauksia viimeisistä tapahtumistamme. Emme lähetä sinulle koskaan roskapostia.


Vahvista uutiskirjeen tilaus sähköpostiisi tulevasta vahvistusviestistä!