Periksen Unelmaduuni -ohjelmasarjan kuudennessa osassa Peris saa videotervehdyksen Espoon kaupungilta ja hänet kutsutaan Ohjaamotalolle Espoon Leppävaaraan. Ohjaamotalosta alle 30 vuotiaat nuoret saavat tietoa ja apua muun muassa ammatinvalinnassa, opiskelumahdollisuuksissa sekä työnhaussa ja toimeentulossa.
Vaikka Peris ei yli kolmekymppisenä kuulukaan Ohjaamotalon kohderyhmään, löytyi unelmaduuni hieman yllättäen toiselta puolelta pöytää: Peris pääsi itse auttamaan nuoria etsimään kiinnostuksen kohteitaan.
Peris ryhtyy ohjaamaan nuoria ja käärii myös omat hihansa syöksyen työntekoon heidän kanssaan. Kun Peris löytää itsensä nikkaroimasta, maalailemasta, ajelemassa trukkia ja pakettiautoa sekä hakkaamassa rumpuja ja kitaraa, suureksi kysymykseksi jää, ohjaako Peris nuoria vai ohjaavatko nuoret enemmän Peristä?
–Hyvin hän kuitenkin siellä pärjäsi. Aika nopeasti häneltä löytyi yhteinen sävel nuorten kanssa ja hän onnistui auttamaan nuoria siinä, mikä heitä kiinnostaa, Ohjaamotalon toiminnasta vastaava Tero Luukkonen kertoo.
En edes tiennyt, että aivan juna-aseman ja Sellon vieressä on tällainen paikka. Toivottavasti myös muut nuoret löytävät paikalle. Paikkahan on mitä mahtavin ja täynnä mukavia ja auttavaisia ihmisiä. Parasta tässä on se, että tänne voi tulla kyselemään ihan mistä tahansa liittyen töihin tai opiskeluihin ja apua annetaan, Peris hymyilee.
Ohjaamotalolla on Espoossa kaksi starttipistettä, joista toinen sijaitsee Leppävaarassa ja toinen Isossa Omenassa. Starttipisteelle voi tulla kuka tahansa alle 30-vuotias nuori. Kaikki otetaan vastaan ja pohditaan yhdessä, minkälaista apua tarvitaan.
Myös tuloksia on saatu aikaan.
–Nuorisotyöttömyys on Espoossa vähentynyt, mutta tehtävää on vielä. Periksen ennakkoluuloton suhtautuminen eri aloihin on juuri sitä, mitä tarvitaan, sanoo Espoon kaupungin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Mari Ala-Mikkula.
– Itse lähden siitä, että jokainen työ on arvokasta, mutta varsinkin kun näkee tuollaisen työpaikan, jossa ihminen selkeästi auttaa toista ihmistä, niin siitä tulee todella upea fiilis. Osa meistä omistaa oman juttunsa sille, että pääsee auttamaan muita ihmisiä eteenpäin, Peris sanoo.