Takaisin

Masterit Areenalla- Raumaster Oy:n pikkujoulut 2023

Asiakas: Raumaster Oy
Palvelu: Räätälöity tapahtumakonsepti, pikkujoulut

Masterit Areenalla- Raumasterin pikkujoulut 2023 jatkoi Sportspotin ja Raumasterin tiivistä yhteistyötä hienoissa puitteissa Raumalla Kivikylän areenalla. Onnistuneen kokonaisuuden suunnittelu aloitettiin jo alkuvuodesta, ja valmisteluja tehtiin pitkin vuotta.

Varsinainen pikkujouluilta koostui mielenkiintoisesta ohjelmasta, jonka toteuttamisessa raumasterilaiset olivat kiitettävästi mukana pitkin vuotta, hyvästä ruoasta ja viihtymisestä yhdessä upeissa puitteissa. Illan isäntänä toimi entinen Susijengikapteeni Shawn Huff ja ohjelmaan kuuluivat myös upeat Koop Arponen, bilebändi Beatwave, unohtamatta karaokea isäntineen sekä Raumasked Singer -konseptia, jossa osallistujat pääsivät arvailemaan, ketkä kollegoista piileskelivät hahmoasujen takana.

Rohkeimmat pääsivät myös testaamaan TTK -tähti Huffin tanssikenkien päivän kuntoa tanssilattialla. Ennakkoon sovittuun pukukoodiin sonnustautuneena paikalle saapui yhteensä 430 iloista juhlijaa, ja osallistujat saivat muistoksi tapahtumasta näyttävät valokuvat itsestään juhla-asuissaan.

Raumasterin konserninjohtaja Jouko Mäkilä oli toteutukseen enemmän kuin tyytyväinen:

”Sportspotiin on helppo luottaa, koska yhteisiä tapahtumia on jo alla useampia. Kaikki on helppoa, vaivatonta ja Sportspotilla on poikkeuksellinen kyky ideoida ja toteuttaa hullumpiakin toiveita.”

Jouko Mäkilä, konsernin johtaja, Raumaster Oy

Kiitos koko Raumasterin porukalle huikeasta tapahtumasta ja heittäytymisestä!

Ohessa pientä fiilispätkää tapahtumasta videon muodossa.

Tehdäänkö teillekin? Laita meille viestiä tästä.

Jos haluat tutustua muihin toteutuksiimme, joitakin niistä löydät täältä.

Pyydä tarjous

Asiakastyytyväisyys 4,7/5

Haluatko uusimmat uutiset sähköpostiisi?

Saat sähköpostiisi ideoita ja inspiraatiota, sekä katsauksen viimeisistä tapahtumistamme. Emme lähetä sinulle koskaan roskapostia.

Soita tai varaa tapaaminen

Jätä yhteystietosi, olemme yhteydessä teihin vuorokauden sisällä.







Yhteydenottolomake vaatii hyväksyntäsi

Yhteydenottolomakkeen käyttäminen vaatii evästeiden hyväksynnän. Hyväksy evästeet tai laita meille vaihtoehtoisesti sähköpostia osoitteeseen myynti@sportspot.fi

Hyväksy evästeet

Haluatko uusimmat uutiset sähköpostiisi?

Saat sähköpostiisi ideoita ja inspiraatiota, sekä katsauksia viimeisistä tapahtumistamme. Emme lähetä sinulle koskaan roskapostia.


Vahvista uutiskirjeen tilaus sähköpostiisi tulevasta vahvistusviestistä!