“Kirjoitus on julkaistu Sportspotin sivustolla tammikuussa 2019. Kaipaatko ideoita tai mielenkiintoista sisältöä tilaisuuteesi? Tutustu Riikan ja monen muun huipun profiiliin Sportspotissa täällä tai laita suoraan meille viestiä tästä. “
Neljätoistavuotiaana ilmoitin vanhemmilleni haluavani lentopalloammattilaiseksi. Tiesin haluavani pelata ulkomailla. Lukioikäisenä päätin yhdessä maajoukkuevalmentajani ja vanhempieni kanssa, että lähden ulkomaille vasta lukion päätyttyä, vaikka itse olisin halunnut lähteä jo aiemmin.
Toisin kuin yleisurheilussa, juniorina jäin lentopallossa vaille menestystä. Unelma motivoi silti tekemään entistä enemmän töitä tavoitteen eteen. Vaadittavan treenin määrää ei etukäteen ajatellut. Vasta jälkikäteen tajusin kuinka paljon olen vuosien mittaan unelmaani panostanut.
Yhtäkkiä kova työ alkoi tuottaa tulosta ja huipentui ensin Mestarien liigan voittona Cannesissa, sitten pääsynä Italiaan maailman kovimpaan liigaan ja vuotta myöhemmin sen voittona.
“Yhtäkkiä kova työ alkoi tuottaa tulosta ja huipentui ensin Mestarien liigan voittona Cannesissa, sitten pääsynä Italiaan maailman kovimpaan liigaan ja vuotta myöhemmin sen voittona.”
Riikka Lehtonen
Nuorena olin aina se, joka jaksoi treenata loputtomiin. Monta kertaa puskin liikaakin enkä välittänyt kivuista.
Kahdesti uran aikana on oma jaksaminen ollut erityisen lujilla. Ensimmäinen vaikea kausi tapahtui siirryttyäni Italian ja Ranskan saavutusten jälkeen Japaniin kaudeksi 2006–2007. Siellä olin ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa työtä oli liikaa.
Suomessa treenin päätyttyä minulla saattoi olla vielä intoa jäljellä. Japanissa hallilla oltiin aamukahdeksasta iltaseitsemään, välissä korkeintaan kahden tunnin tauko. Harjoitukset olivat todella intensiivisiä ja olin kiitollinen, kun treeni oli ohi.
Vain yksi joukkuekavereista puhui englantia, joten sosiaalista elämää ei juurikaan ollut ja treeneissä olin täysin tulkin varassa. Vapaapäivistä saattoi tietää vasta edellisenä iltana.
Arki oli raskasta sekä henkisesti että fyysisesti, mutta olin itse se erilainen heidän maailmassaan. En voinut lähteä yksin muuttamaan heidän toimintatapojaan.
En kuitenkaan halunnut jättää joukkuetta pulaan ja palata Eurooppaan. Luovuttamisen sijaan oli itse löydettävä ratkaisut. Kolmen neljän kuukauden jälkeen aloin tottua tahtiin ja peli alkoi kulkea. Aioin jopa jäädä toiseksi vuodeksi, kunnes Turkista tullut tarjous muutti suunnitelmat.
Lähes vuosi ilman treeniä
Toinen seinä, josta en ollut varma pääsenkö yli nousi eteen vuonna 2013. Terveyshuolet kasaantuivat ja vaativat useita operaatioita. Lopulta olin polvi-, kyynärpää- ja lonkkaleikkausten vuoksi juoksematta 292 päivää putkeen.
Ensimmäiset juoksuaskeleet helmikuussa tuntuivat aivan hirveältä, sillä kunto oli mennyt niin huonoksi. Tiesin pelien alkavan toukokuussa ja tuntui että tarvitsin vuoden lisäaikaa ennen kilpailuja. Sitä vaihtoehtoa ei kuitenkaan ollut.
Edessä oli yllättävän raskaita vuosia. Jos etukäteen joku olisi kertonut millainen urakka takaisin kuntoon pääseminen on, niin olisin epäröinyt. Olympiaunelmani vuoksi jaksoin kuitenkin tsempata.
“Edessä oli yllättävän raskaita vuosia. Olympiaunelmani vuoksi jaksoin kuitenkin tsempata.”
Riikka Lehtonen
Vaihdoin samalla lajin lentopallosta beach volleyyn. En pystynyt tuolloin nauttimaan uudesta lajista enkä matkustamisesta. Keskityin ainoastaan kunnon kohoamiseen. Tukijoukkoni ja fysioterapeuttini Juha Koistinen ansaitsevat suuren kiitoksen kaikesta tuolloin saamastani avusta ja tuesta.
Vuonna 2016 aloin päästä hommaan taas kiinni. 2017 oli ensimmäinen kokonainen hyvä vuosi ja pelasin ensimmäistä kertaa MM-kisoissa. Tekemisestä tuli taas makeaa, ja olin kiitollinen, että olin päättänyt jatkaa. Tästä suurin kiitos kuuluu valmentajalleni Kai Liukkoselle, joka rohkaisi minua jatkamaan uraani.
Olen ollut aina hyvin sitoutunut urheilulle. Mielestäni sitoutuminen paistaa läpi jokapäiväisistä valinnoista. Ihmiset ovat tässä suhteessa erilaisia. Tykkään itse laittaa kaiken peliin olipa kyse sitten mistä tahansa. Omistaudun sille mitä rakastan.
Toiset taas kaipaavat urheilun vastapainoksi myös jonkin toisen projektin. Mutta tuolloinkin jos haluat tuloksia, niin urheilun on oltava ykkönen ja kakkosesta on oltava valmis luopumaan, jos tilanne sitä vaatii.
En koe silti joutuneeni tekemään uhrauksia urani vuoksi. Vaikka ulkomailla asuessa ei tietenkään pääse aina viettämään juhlapyhiä Suomeen, olen saanut paljon enemmän. Olen tutustunut uusiin kulttuureihin ja oppinut puhumaan sujuvasti kolmea vierasta kieltä.
Parini Niina Ahtiainen on nuori ja potentiaalinen, rohkea pelaaja. Seuraava iso tavoitteemme siintää vuoden 2020 Tokion olympialaisissa. Näillä kilometreillä tiedän jo mitä sen saavuttaminen vaatii. Tavoitetta kohti on mentävä askel ja päivä kerrallaan ja aika riittää, jos se riittää.
Kirjoitus on julkaistu Sportspotin sivustolla tammikuussa 2019. Kaipaatko ideoita tai mielenkiintoista sisältöä tilaisuuteesi? Tutustu Riikan ja monen muun huipun profiiliin Sportspotissa täällä tai laita suoraan meille viestiä tästä.
